Rauha ja ihmisyys: Israel on vastuussa palestiinalaisten väkivallasta

Palestiinalaisten mielenosoitus Torontossa maan päivän muistoksi. (Kuva: Paul Salvadori)

Kirjailija: Paul Salvadori

Viime viikonloppuna olin palestiinalaisten mielenosoituksessa Torontossa maan päivän muistoksi. Se pidettiin yhdellä kaupungin näkyvimmistä keskusta-alueista – Dundasin aukiolla.

Puheiden aikana ohikulkija päätti keskeyttää. Hän tuli melko lähelle mielenosoittajia ja huusi puhujalle: “Entä ne israelilaiset, jotka tapettiin tällä viikolla?” Suurin osa mielenosoittajista jätti hänet huomiotta, osa hehkutti. Lopulta, kun hän ei saanut vastausta, hän lähti, yhtä järkyttyneenä kuin saapuessaan.

Se ei osunut minuun sillä hetkellä, mutta myöhemmin ajattelin, että tein sen, mitä hän teki, yksin ja luottavaisin mielin, ja sen täytyi vaatia, että hän ei todellakaan ymmärrä Israelin rikollisuuden vakavuutta. Ja tällä tarkoitan, että hän ei ymmärrä jatkuvaa kärsimystä ja vahinkoa, jota Israel on aiheuttanut palestiinalaisille vuosikymmenien ajan, mikä oli sattumaa, miksi mielenosoitus osittain tapahtui.

Hänen kysymyksensä sotallinen sävy itse kysymyksen lisäksi paljastaa, että hän uskoo monien muiden tavoin Israelin ja Palestiinan olevan sodassa. Että he ovat enemmän tai vähemmän tasapainossa vallassa ja että he taistelevat nollasummapeliä, jossa voittaja vie kaiken, oli se sitten maa, resurssit jne.

Hänen mielestään palestiinalaiset ovat “terroristeja”, eikä heidän anneta vastustaa. Hänen suuttumuksensa näytti myös ilmaisevan, että hän piti murhat liittymättöminä mihinkään historialliseen tai kausaaliseen dynamiikkaan. Sellainen, joka liittyy Israeliin, kuten se on tehnyt, palestiinalaisten ajamisen reunalle, lähellä epätoivon pistettä, jossa heidän on pakko olla väkivaltainen. Se on väistämätöntä, kun sortat mitä tahansa ryhmää liian pitkään, vaikka sorron kesto ei olekaan sallittua.

Mikään pakottava syy ei voi koskaan oikeuttaa viattomien siviilien tappamista. Ihmiselämä on arvokasta. Mutta olemme vastuuttomia, kun kieltäydymme tutkimasta tappavan väkivallan syytä, jotta ymmärrämme sen juuret ja mitä sille voidaan tehdä oikein.

Sellainen tarkastelu osoittaa, että Israel – ryhtyessään etniseen puhdistukseensa Palestiinassa ei pelkästään halveksien itse Palestiinaa vaan sen lopettamista vaativa kansainvälinen yhteisö – on moraalisesti ja oikeudellisesti hyökkääjä. He vastaavat myös siitä aiheutuvista kustannuksista aina, kun palestiinalaiset iskevät takaisin. Mielenosoituksen keskeyttäjän olisi pitänyt kysyä, vaikkakaan ilman, että sitä olisi välttämättä sanottava ääneen, “miten Israelin väkivalta eroaa palestiinalaisten väkivallasta?”

Myönnettäköön, että tämän esittäminen ei ole helppo kysymys niille, joita syytetään mukavasti, kuten luultavasti katkaisijat väärään kertomukseen, jonka mukaan Israelin ja Palestiinan välillä on sota. Hänet kenties, kuten saksalainen filosofi Martin Heidegger saattaa sanoa, “heitettiin” maailmaan, kuten perheeseen tai yhteisöön, jossa kerrontaa levitettiin ja vahvistettiin.

Aikuisena nyt hän ei ehkä tiedä mitään muuta, joka heijastaa totuutta, että Israel on alusta asti tuhonnut Palestiinaa – tappanut viattomia, ryöstinyt kokonaisia ​​kyliä, kiusannut naisia ​​ja lapsia sotilaallisesti ja muuten – ei mistään muusta syystä kuin vakiinnuttamaan itsensä. Tätä se tarkoittaa, kun se sanoo käyttävänsä “oikeuttaan olla olemassa”.

Päinvastoin, tämä edellyttää myös sellaisen maailman luomista, jossa palestiinalaiset sammutetaan. Tämä on sionistisen projektin perimmäinen tavoite huolimatta sitä ympäröivästä uskonnollisesta retoriikasta, joka salaa murhanhimoiset aikeensa.

Palestiinalaisaktivisti Khalida Jarrarin kuvaus siitä, kuinka hän ja hänen auttamansa palestiinalaisopiskelijat koulutusohjelmassa israelilaisessa naisten vankilassa, on opettavainen:

“Kun he sulkivat luokkahuoneemme, aloimme lakkoon. Kun he takavarikoivat kynämme, käytimme värikyniä sen sijaan. Kun he veivät taulumme pois, irrotimme ikkunan ja kirjoitimme siihen. Salakuljetimme sitä huoneesta toiseen opiskeluaikana. Vanginvartijat yrittivät kaikkia kirjan temppuja estääkseen meitä käyttämästä oikeuttamme koulutukseen.”

Samoin Palestiinan oikeuden puolesta toimivan kansainvälisen liikkeen jäsenten on tiedettävä, että on aina olemassa toinen näkökulma, josta voimme haastaa väärän kertomuksen ja mahdollisesti muuttaa niiden näkemyksiä, jotka tällä hetkellä kannattavat sitä, ja samalla horjuttaa myyttiä siitä, että Palestiinalaiset ovat järjettömän väkivaltaisia ​​– leikkivät rasistisiin ja epäinhimillistävät stereotypioita heistä “terroristeina”.

Kun valtamedia jatkaa joko sivuuttamista tai kokonaan huomiotta jättämistä palestiinalaisten ahdingosta, voimme kirjaimellisesti mennä kaduille ja tehdä tämän julkisesti. Toisin kuin Palestiinan laittomasti miehitetyillä alueilla, meillä suuressa osassa länttä olevilla ei ole sortavaa sotilashallintoa, jota vastaan ​​taistella etuovellamme. Voimme olemassa olevan digitaalisen ja verkkoteknologian avulla koordinoida spontaaneja mielenosoituksia vahvistaen palestiinalaisten viestiä sekä vaihtoehtoisia tiedotusvälineitä, jotka tekevät samoin.

Israel ja sen liittolaiset yrittävät aina estää viestin. Mutta se ei hallitse, niin paljon kuin se ehkä haluaisi, todellisuuden jokaista puolta. Aina on niin sanotusti aukko tai aukko, ne ovat jääneet auki. Sellaisen avaruuden kautta voimme paljastaa Israelin laittomuuden “demokratiana”, paljastaen sen samoin rikolliselle apartheid-kokonaisuudelle. Ja rehellisyyden nimissä meidän täytyy kutsua israelilaisia ​​veljiämme ja sisariamme liittymään.

Kuten täällä Kanadassa, jossa kansalaiset joutuvat anteeksi pyytämättä kohtaamaan hallitusta sen jatkuvasta epäinhimillisestä kohtelusta alkuperäiskansoja kohtaan, Israelin kansalaisten ei pitäisi perääntyä, saati tukea, sen hallituksen räikeitä vääryyksiä.

Kuitenkin yksi heitetään maailmaan, meillä kaikilla on velvollisuus korjata epäoikeudenmukaisuus. On väärin, olipa se mukavuuden vuoksi tai muuten, kun jätämme sen tahallisesti huomiotta ja oletamme, että vakiintunut poliittinen valta, kuten Israel, on jotenkin aina oikeassa. Sen hinta on väkivalta. Se on aina väistämätön ja traaginen seuraus minkä tahansa ryhmän, kuten palestiinalaisten, epäinhimillistymisestä.

Väkivallan ei kuitenkaan tarvitse olla pysyvää. Se voidaan voittaa. Tämä tarkoittaa välttämättä niiden rakenteiden – sosiaalisten, poliittisten, taloudellisten jne. – purkamista, jotka ylläpitävät ja jatkavat Palestiinan etnistä puhdistusta.

Siihen asti emme ota rauhaa, puhumattakaan kaikkien ihmisyydestä, vakavasti.

– Paul Salvatori on torontolainen toimittaja, yhteisötyöntekijä ja taiteilija. Suuri osa hänen työstään Palestiinassa liittyy julkiseen valistukseen, kuten hänen äskettäin luomaansa haastattelusarjaan “Palestine in Perspective” (The Dark Room Podcast), jossa hän puhuu kirjailijoiden, tutkijoiden ja aktivistien kanssa. Hän julkaisi tämän artikkelin The Palestine Chronicle -lehdessä.

Leave a Comment